Attendo jatkaa maineikkaan Mikkelin palvelukodin toimintaa

Attendo on hankkinut Mikkelissä Pitkäjärven alueella toimivan Mikkelin palvelukoti Oy:n osakekannan.

Palvelukodin toiminta on siirtynyt Attendon vastuulle 1. toukokuuta. Kuntoutus- ja asumispalvelua luonnonkauniissa ympäristössä mielenterveyskuntoutujille tarjoavassa yksikössä on 15 palveluasumisen paikkaa.

Valtava-lainsäädäntö mahdollisti aikanaan sen, että Seija Niiranen pystyi toteuttamaan suuren unelmansa palvelukodista. Vuonna 1985 aloittaneessa palvelukodissa on lähtökohtana ollut aina kodinomaisuus ja pyrkimys hyvään arkeen.

– Niin Mikkelin palvelukodin kuin Attendon toiminta alkoi vuonna 1985. Meillä on samoja arvoja ja ajatuksia toiminnan kehittämisestä. Tänä päivänä tarvitaan laaja-alaisuutta ja resursseja. Asukkaiden keski-ikä on yli 60 vuotta ja on turvallista tietää, että he saavat jäädä tuttuun paikkaan ja heistä pidetään jatkossakin hyvää huolta. Toiminta saa muutenkin erilaisia mahdollisuuksia Attendon myötä, sanoo Seija Niiranen.

Attendon aluejohtaja Satu Louejoki vastaa jatkossa yksikön toiminnasta.

– Kiitän Seijaa luottamuksesta, että hän jättää elämäntyönsä meidän jatkettavaksemme. Painotamme Attendossa osaamista, sitoutumista ja välittämistä, jotka ovat arvojamme. Meille on tärkeää jokaisen asukkaan hyvinvointi ja haluamme tarjota kuntouttavaa ja yksilöllistä palvelua, sanoo aluejohtaja Satu Louejoki.

Työntekijät siirtyvät Attendolle vanhoina työntekijöinä. Seija Niiranen työskentelee siirtymävaiheen Attendolla ja jää sen jälkeen eläkkeelle.

Lisätiedot:

Seija Niiranen
Mikkelin palvelukodin perustaja
toimisto@mikkelinpalvelukoti.fi
050 357 0607

Satu Louejoki
Aluejohtaja, Attendo
satu.louejoki@attendo.fi
044 4944 491

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone
Katso kaikki Uutiset.