Joutsan Kartanokoti osaksi Mehiläistä

Mielenterveyskuntoutujien ja kehitysvammaisten asumispalveluita tuottava Joutsan Kartanokoti Oy:n omistus on siirtynyt Mehiläinen Oy:lle 4.9.2017 alkaen.
Yhtiö on perustettu vuonna 2007 ja kokonaisuuteen kuuluu yhteensä 32 ympärivuorokautista tehostetun palveluasumisen asukaspaikkaa, joista 16 on tarkoitettu mielenterveyskuntoutujille ja 16 kehitysvammaisille.

– Joutsan Kartanokodilla on hyvä maine mielenterveyspalveluiden tuottajana alueella. Kehitysvammaisten palvelut ovat käynnistyneet hyvin, ja uudet vuonna 2017 valmistuneet tilat tukevat toimintaa. Olemme iloisia saadessamme toiminnan osaksi Mehiläistä, sanoo Mehiläisen hoivapalveluiden liiketoimintajohtaja Niklas Härus.

– Mehiläisen kanssa löytyi yhteinen toiminta-ajatus asukaslähtöisten asumispalveluiden tuottamisesta. Järjestely tuo tukea palvelukotimme toiminnan edelleen kehittämiseen, kertoo yhtiön entinen omistaja Ermo Marjomaa, joka jatkaa Joutsan Kartanokodin yksikön johtajana.

Omistusvaihdoksella ei ole vaikutusta työsuhteisiin, asukastyöhön tai muihin sopimuksiin.

Joutsan Kartanokodin lisäksi Mehiläisellä on yli 50 mielenterveyskuntoutujien ja vammaisten palvelukotia eri puolilla Suomea.

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone
Katso kaikki Uutiset.