Esperi jatkaa kasvuaan Oulun seudulla

Hoiva- ja terveyspalvelualan yritys Esperi Care on hankkinut omistukseensa Jovi Care Oy:n hoivakotiliiketoiminnan sekä osakekaupalla Jovi Care Oy:n omistaman Palvelukoti Alma Oy:n koko osakekannan. Jovi Caren omistajat Virpi ja Jouko Lehtonen keskittävät Jovi Caren toiminnan jatkossa kiinteistö- ja konsulttipalveluihin.

Hankittu liiketoiminta sekä yritys käsittää yhteensä kolme hoitokotia: 16 paikkaisen ikääntyneiden Palvelukoti Alman Oulussa, 18 paikkaisen Hoitokoti Virkun Limingassa sekä 17 paikkaisen mielenterveys Hoitokoti Purren Kiimingissä.

Hankinnan liikevaihto on noin 1,7 miljoonaa euroa, mutta kasvun mahdollisuuksia on yli 2,3 miljoonaan euroon. Kaupan myötä henkilöstö siirtyy Esperin palvelukseen vanhoina työntekijöinä ja toimintaa jatketaan nykyisissä toimitiloissa.

”Luopuessamme hoivakotitoiminnastamme Esperi oli luonnollinen valinta työmme jatkajalle. Kiitämme asiakkaita, omaisia, työntekijöitämme ja kanssakulkijoitamme hyvästä yhteistyöstä”, kommentoi Jovi Caren toimitusjohtaja Jouko Lehtonen.

”Aiomme panostaa voimakkaasti kotien toiminnan kehittämiseen. Meillä on ikääntyneiden- sekä mielenterveys- ja päihdetyön toiminnasta vahvaa osaamista ja tuomme sitä nyt hankittujen kohteiden tueksi. Toivotamme kotien asukkaat ja henkilöstön lämpimästi tervetulleeksi Esperille ja kiinnostuneet tutustumaan kotien elämään myös jatkossa”, kertoo Esperi Caren toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni.

Esperillä on Oulun seudulla entuudestaan seitsemän ikäihmisten hoivakotia ja kaksi mielenterveys- ja päihdekuntoutujien hoitokotia.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Marja Aarnio-Isohanni, Esperi Care Oy, marja.aarnio-isohanni@esperi.fi, p. 0400 694 340

Share on FacebookShare on Google+Tweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail this to someone
Katso kaikki Uutiset.